21. elokuuta 2015

Ai mitkä yöunet?

Viime postauksesta onkin kulunut taas aikaa, koska yksinkertaisesti en ole ehtinyt tai edes jaksanut alkaa mitään kirjoittelemaan. Ollaan nimittäin reissattu erinäisiä pikku reissuja, sairasteltu ja ennenkaikkea valvottu yöt. 

Ymmärrän sen, että kahdeksan kuukauden ikäinen vauva saattaa valvottaa. Ja valvottaahan se! Olihan tuossa välissä jo monen kuukauden pätkä, kun herättiin enintään kerran yössä. Maitoa napaan ja vauva nukkuatuhisi aamuun saakka. Se riitti. Vaan ei riitä enään. Joka yö herätään pari kolme kertaa siihen, kun hampaat valvottaa. Juodaan maitoa, annetaan lääkettä ja hyshyshyssytellään.  No eipähän siinä. Tämähän on ollut tiedossa, kun vauva on laitettu tilaukseen. Ollaa varauduttu ja arvioitu, että jaksetaan aloittaa yöheräämiset taas alusta. Ja mitä Taicaan tulee, niin onhan se piruvie helppo vauva Lumiin verrattuna. En siis valita.

Se mistä valitan on tuo uhmaikäinen taapero! Se on nimittäin keksinyt, että päiväunet on syvältä sieltä ja tarkoitettu vain vauvoille. Saan tehdä vähintään tunnin työn päivällä, että saisin sen nukahtamaan ja useimmiten en onnistu yrityksestä huolimatta. Tämä taas vie meidät illalla yliväsymyksen puolelle ja taas nukutetaan tunti, välillä kaksi. Luulin, että se yhden vuoden iässä tehty unikoulu olisi lopullinen apu, mutta ei. Taapero voi ilmeisesti nukkua hyvin kokonaisia öitä omassa sängyssään ja omassa huoneessaan puolitoista vuotta ja aloittaa yöheräämiset sen jälkeen uudestaan. Nimittäin nykyään Lumi herää noin jokatoinen yö ja sitä siellä sitten silitellään ja sipsutellaanhipsutellaan takaisin uneen, ja sitten se herää siihen natisevaan lattialautaan kun yrität poistua hiipien. Turhauttavaa. Koko homma alusta. Useimmiten tässä vaiheessa mekkalaan herää myös Taica. Sitten nukutetaa molemmat vanhemmat kahdessa eri huoneessa. 

Näin vanhempana sitä tottakai miettii koko ajan miksi lapsi toimii niinkun toimii. Ja sen jälkeen keinoja joilla ongelma poistaa. Olenkin nyt pohtinut voisiko Lumi nähdä painajaisia niinkin usein? Ja jos, niin mistä painajaiset on peräisin? Vai voiko olla, että pimeä on alkanut pelottamaan? Vai voiko tämäkin johtua mustasukkaisuudesta? Nukkuuhan Taicakin vanhempien huoneessa. 

Pohdittu on sitä, pitäisikö Lumi ottaa sänkyineen takaisin meidän huoneeseen nukkumaan, vai siirtää kenties Taica lastenhuoneeseen nukkumaan. Sinnehän se tulee kuitenkin jossain kohtaa siirtymään. Ja pitäisikö Lumi ottaa meidän väliin yöllä jos se herää? Tai pitäisikö itse hinata patja lastenhuoneen lattialle? Vai voisiko sittenkin auttaa ns. unikoulu? On lapsen lähellä kun se herää, mutta yöllä minkäänasteiseen silittelyyn ja peiton asettelemiseen ei heltyisi. Antaisi huutaa niin kauan että nukahtaa. No ei sekään toimi, muuten on takuulla muutkin hereillä. 

Oli päätös mikä hyvänsä, se ei miellytä kaikkia. On hieman turhauttavaa opettaa lapsi takaisin vanhempien huoneeseen siinä vaiheessa, kun se on jo vuoden päivät pärjännyt omassaankin. Taica kun puolestaan herää yöllä, herättäisi se Lumin varmasti jos nukkuisivat samassa huoneessa.  Lumi taas meidän välissä... Nukkuisi varmasti, mutta vanhemmat ei sitäkään vähää. Joka yö näitä miettii silitellessään taaperoa ja vauvaa uneen, silti lopputulos on aina sama aamulla. Kaikkia väsyttää. Jatketaan pohdiskelua taas ensiyönä.

- Crista -

23. heinäkuuta 2015

Verkkotutti


Vähän turhankin usein luen tai kuulen, kuinka jonkun vanhemman kuusikuukautta tai siitä hieman vanhempi vauva meinaa tukehtua. Useimmiten se mihin meinataan tukehtua on kurkku, vesimeloni, tai mikä hyvänsä muu suolaton, käytännössä mauton, mutta tuore kasvis tai hedelmä, jota pienelle vauvalle saa jo antaa sellaisenaan. Opetellaan siis syömään heti kun siihen on "lupa".  Vanhemmat leikkaavat kivoja pikku kurkkutikkuja siinä uskossa, että se on lapsesta hauskaa ja sillä saa rapsutella ikeniä. Todellisuudessa se lapsi ei tiedä sen hauskuudesta ennenkun se sille ensikertaa nenän eteen lyödään. Ja todellisuudessa ikeniä voi raspsutella vaikka vauvoille tarkoitetulla purulelulla, jonka saa mukavasti viilennettyäkin. (Täysin sormiruokailuun perehtyneet ja sen nimeen vannoutuneet onkin sitten asia erikseen ja varmasti tietävät mitä tekevät. )

Mielestäni siinä ei ole mitään pahaa, että maistellaan eri ruokia eri muodoissa, päin vastoin. Sormilla tai tarkemminsanottuna itse syöden oppii vaikka mitä uusia taitoja, mutta miksi se tehdään tietoisesti tavalla joka saattaa pahimmassa tapauksessa viedä lapselta hengen? Voisin kirjoittaa tästä aiheesta vaikka romaanin, mutta todennäköisesti loukkaisin jotakuta äitiä ja sen takia pyrin pitämään postauksen suhteellisen lyhyenä ja päädyn vaan esittelemään meidän uuden löydön, joka onkin suhteellisen uusi tuote suomen markkinoilla. 

Eli ostimme Taicalle verkkotutin Prismasta ja hintaa tutilla oli vajaat kuusi euroa. Tarkoituksena oli tämä ostaa jo aikasemmin netin kautta, mutta päätin odottaa siihen asti, että sen saisin ostettua suomesta. Sillon todennäköisesti se on testattu niin, että vauva ei siitä saa mitään osia irti, joihin voisi tukehtua. Mielestäni tämä verkkotutti on mitä mainioin keksintö, kun aletaan harjoittelemaan syömistä ja maisetelemaan eri makuja. Verkon sisään saa laitettua näin kesällä tuoreita marjoja, kasviksia ja hedelmiä. Olen myös huomannut, että verkkoon laitetut jääpalat on erittäin toimiva ratkaisu viilentää kutisevia ikeniä! Taica tykkää tästä ihan hirmuisesti, etenkin kun se maistuu joka kerta erilaiselle ;) Turvallinen tapa siis antaa vauvalle maisteltavaa muunkin kuin soseen muodossa. Me Taican kanssa suositellaan tätä jokaiselle vauvalle, joka ei vielä osaa/pysty pureskelemaan ruokaansa pieneksi.






 - Crista -

20. heinäkuuta 2015

Leikkipuistotreffit #1

Pirkkalasta Joensuuhun muuton jälkeen mulla on ollu enemmän ja vähemmän päiviä, kun oon kaivannut kavereita. Pirkkalassa asuessani meillä kävi päivittin, joko siskoni perhe tai hyviä ystäviäni. Tai sitten vastavuoroisesti me käytiin heillä kyläilemässä. Olin siis tottunut siihe, että koko ajan on seuraa. Mun on, tai ehkä lähinnä oli jotenkin "vaikeeta" olla yksin. Oli mulla toki niitäkin hetkiä, kun halusin olla yksin, mutta siis yleensä. Nykyään tohon "yksinäisyyteen" alkaa jo jotenkuten tottumaan. Täälläkun parhaina päivinä ainoa ulkopuolinen ihminen jonka näkee edes ikkunasta on postinjakaja, jos sekään. En toki halua kuulostaa siltä, että valittaisin, koska täältä en enään pois muuttaisi!
Joensuuhun muuton jälkeen kavereita ei hirveesti ole tullut uusia, koska eihän mua kotoa tuu kukaan hakemaan, vaikka ehkä oon viimeset kaks vuotta niin luullu. Päätin siis heittää ennakkoluulot pois ja alkaa kyselemään meille leikkipuisto -ja kahvittelu seuraa Joensuun äitien hätäkahvit -facebook ryhmästä. Ja kyllä muuten kannatti. Tälle viikolle onkin sovittuna jo neljät treffit!

Oltiin tänään ensimmäisillä leikkipuistotreffeillä ihan täällä meidän omalla kylällä Enossa. Tällä naisella, johon pääsin tänään tutustumaan on myös kaksi tyttöä, joilla toisesta ikää on 6v ja toisella 11kk. Mukavan ikäiset lapset siis.  Tietynlaisia yhtäläisyyksiä löydettiin jo toisistamme tuon reilun tunnin aikana, joka leikkipuistossa vietettiin. Molempien miehet on nimittäin yrittäjiä samalla alalla ja myös me ollaan (tai minä vasta opiskelen) samalla alalla. Ja kävipä niinkin hassu sattuma, että tämän naisen anoppi on Lumin hoitajana ryhmiksessä. :)
Tämä uusi tuttavuus lapsineen oli mielestäni erittäin mukava ja niin saman henkinen kuin minä ensivaikutelman perusteella, että uudet puistotreffit sovittiin jo keskiviikolle.  Eihän meillä kotiäideillä muutakaan tekemistä päivisin ole! Heh.


On tämä vaan niin mahtava fiilis saada uusia tuttuja myös täältä päästä suomea. Toivon tosiaan, että tämän viikon treffit poikii niin mulle, kuin lapsillekin uusia pitkäaikaisia kaverisuhteita! Enkä kyllä voi muutakun suositella kaikkia lähtemään rohkeasti mukaan leikkipuistotreffeille ihan tuntemattomienkin ihmisten kanssa. Meillä oli ainakin mukava päivä! Onko kenties joku muu lukijoista lähtenyt mukaan tällaiseen ja mitkä on ollut omat kokemukset?


- Crista -

19. heinäkuuta 2015

Vekararokki

Kesäistä kaupunkia
Viikonloppu meillä meni taas ihan hujauksessa ohi. Launataina käytiin Vekararokissa, josta taitaa tulla meidän joka kesän perinne aina niin pitkäks aikaa, kun lapsia kiinnostaa tai sitä järjestetään. Mielestäni ihan super mahtava idea järjestää tällainen lasten"festari", tuonne Joensuun Ilosaareen. 
Vekararokissa esiintyjinä oli tänä vuonna Biisinikkarit, Mimmit ja Jytäjyrsijät, joista Mimmit oli Lumin ehdoton suosikki. Olihan ne jo ennestään teeveestä tuttuja. Niiden tahdissa sitä sitten jammailtiin ja pompittiin ihan into piukeena. 
Koko päivästä teki mukavan vielä kesäinen keli ja ensimmäinen piknikki tälle kesälle. Näitä tapahtumia sais olla mielestäni vielä enemmän lapsille. Ainakin Joensuussa tarjonta yleensä on melko heikkoa.



Huomenna meillä oliskin sovittu ihan uusien ihmisten kanssa leikkipuisto treffit. Mukava päivä siis tiedossa. :)

- Crista -

14. heinäkuuta 2015

Zenväritys

Zenväritys - luovaa värittämistä aikuisille
Rauhoitu, Rentoudu, Virkisty 

"Värittäminen on aikuisten uusi, kansainvälinen tapa rentoutua. Vapaa värittäminen rauhoittaa, tuottaa hyvää oloa ja aktivoi aivojen tunteisiin ja luovuuteen liittyviä alueita. Kun keskityt väreihin ja päästät luovuutesi vapaaksi, koko olemuksesi rentoutuu. Värittämisessä ei ole sääntöjä, vaan jokainen toteuttaa omia näkemyksiään - luo ja nauti" 

Kuva googlesta
Lapsethan pitävät värittämisestä ja tekevätkin sitä usein. Päiväkodeissa, kouluissa, kotona, kaikkialla väritetään. Lapset värittävät erilaisia väritystehtäviä ja kuvia, eikä siinä ole mitään uutta. 
Aloin kuitenkin viime viikolla miettimään miksi kaikki aikuisetkin nykyään vaan värittää. Tai ainakin se siltä tuntuu, kun selailee facebookissa kavereiden ja mamma ryhmien seiniä. Uusia väritettyjä zenkuvia julkaistaan koko ajan lisää. Anoppilastakin löytyi aikuisten värityskirja. 

Pitipä sitten kokeeksi ostaa itsellekin värityskirja ja taisin tosiaan koukuttua! Viimeiset pari iltaa on mennyt värittäessä. Ja ainakin jossain määrin mulle tämä väritys tosiaan toimii rentoutumiskeinona, niinkuin kirjan kannessa "luvataan". Tarkoituksenahan on keskittyä väreihin ja pikkutarkkaan työhön. Laukaista stressiä ja keskittyä hetkeen. Huomasin kuitenkin itseni kohdalla, että kun vaan istun alas ja väritän, alan ajattelemaan _tosi_ syvällisiä. Asioita joita tuskin muuten miettisin. Ensimmäisenä väritysiltana mietinnän kohteena oli mm. värittämisen psykologinen merkitys, ja se kuinka voisin käyttää sitä hyödykseni tulevaisuudessa tekemässäni hoitotyössä. :D  Mukavaa vaihtelu! Normaalisti mietin vaan tekemättömiä kotitöitä. 


Zenväritys tosiaan vie siis mukanaan, enkä enään ihmettele miksi omat some kanavani täyttyy jatkuvasti uusista luomuksista! Enkä ihmettele enään sitäkään, miten normaalisti vilkas pikkusiskoni keskittyy aina värittämiseen niin täysillä. Tai ylipäätään sitä miksi lapset pitävät värittämisestä niin paljon.
Olen siis enemmän kuin tyytyväinen ostokseeni ja suosittelen kyllä sitä muillekkin! Mielestäni tämä on todella halpa ja hyvä keino lievittää stressiä arjen keskellä. Erilaisia värityskirjoja myy niin kirjakaupat, kuin päivittäistavarakaupatkin. Omani ostin S- marketista hintaan 8,90€. 

Jokos muut on alkaneet värittämään? Koetteko siitä olleen jotain konkreettista hyötyä itsellenne? 

- Crista -

10. heinäkuuta 2015

Kerhoreput

Kelan antaman tilipäivän kunniaksi ajattelin tilata molemmille tytöille tänään kerhoreput. Lumin aikaisempi reppu alkoikin olemaan jo melko kulunut ja vähän turhan pieni. Taica ei reppua sinänsä vielä tarvitse, mutta kun sen aika marraskuussa on, löytyy se jo valmiina kaapista. 
     Muita vaatimuksia  repuilta ei ollut kuin se, että ne olis tarpeeksi tilavia päiväkotia ajatellen. Reppuun pitää mahtua vaihtovaatteet sisälle ja tarvittaessa sadevaatetta, vaihtolapasia tai mitä siellä sitten ikinä päivänaikana tarvitaankaan. Olen aikaisemmin tilannut Lumille kerhotossut aina Tohvelisankarilta ja todennut niiden olevan laadultaan erinomaisia, vaikkakin ehkä hieman hintavia. Erilaisia reppuja netissä vertaillessani tulin siihen tulokseen, että myös reput saavat kotiutua meille Tohvelisankarilta.  Uskon niiden olevan yhtä laadukkaita tossujen kanssa ja kestävän hyvin ainakin seuraavan päiväkotivuoden. Ostopäätökseen vaikutti ehdottomasti myös se, että reput ovat oikeasti lasten näköisiä ja pirteitä. Repun lämpöeristetty sivutasku eväille oli mielestäni pelkkää plussaa. Hintakaan ei mielestäni päätä huimannut. Kappalehinta oli 26,90€ + toimituskulut 3,90€. 

Uskon, että näistä repuista pitävät myös lapset ja, että nämä selässä voi hymyssäsuin astella aamuisin päiväkodin ovista sisään. :) 

Lumin reppu


Taican reppu

Kuvat lainattu Tohvelisankari.fi sivulta. 


- Crista -

7. heinäkuuta 2015

Pottaharjoitukset

Taisin tuossa keväällä jossakin postauksessa mainita, että olen asettanut tavoitteen Lumille kesän ajaksi. Olisi hienoa saada neiti nyt päiväkuivaksi niin, että enään korkeintaan yöllä tarvittaisiin vaippaa.  Kesäaika on mielestäni paras aika harjoitella siksi, jos pissa sattuu tulemaan housuun ei päällä ole useampaa kerrosta vaatetta. Toisinsanoen äidillä on vähemmän pyykättävää. Matot saa helposti pestyä myös kesällä, jos sattuvat saada vahingosta osakseen. 

Tiesin jo projektin alussa, että Lumi tietää koska pissahätä tulee. Kaikki edellytykset siis potalla käymiselle oli. Päiväkodissahan Lumi on käynyt jo yksi vuotiaasta saakka potalla, joskus sinne jopa jotain tehneenäkin. Jostain syystä potalle kuitenkaan _koskaan_ ei kotona olla suostuttu. Ajattelin sen korjaantuvan sillä, että annetaan ensimmäisen pissan tulla huoletta housuun, jolloin siitä jää epämiellyttävä kokemus. No oikeassa olin, epämiellyttävä kokemus siitä tuli. Nyt Lumi onkin alkanut pidättämään pissaa aina siihen saakka, että menee päiväunille, jolloin saa vaipan jalkaan. Sama homma päiväunien jälkeen sinne saakka, että saa nukkumaan mennessä tai uloslähtiessä vaipan jalkaan. Äh turhauttavaa! 

Mitä sitten muuten ollaan keinoina käytetty?
  • Luettu Helmerinallen pottakirjaa
  • Kuunneltu Titi nallen pottalaulua
  • Olen luvannut lukea kirjaa, jos istuu potalle
  • Olen luvannut, että saa katsoa videota puhelimesta, jos istuu potalle
  • Ollaan otettu potta mukaan olohuoneeseen, jossa sitä saa tutkia ja ihmetellä kaikessa rauhassa myös itsekseen.
  • Ollaan leikitty, että nuket ja titi nallet käyvät potalla 
  • Ollaan valittu kaupasta mieleinen potta 
  • Ollaan kokeiltu tarra palkintoa
  • Ollaan ostettu kivoja pikkuhousuja
  • Ollaan katsottu esimerkkiä mm. serkuilta
Mutta ei. Lumi hylkää mielummin tarrat, videot, kirjat, leikit, siis kaiken ennemmin kun istuu potalle. Edes vaatteet päällä. Seuraava ajatus onkin käyttää ihanaa käänteispsykologiaa. Nostetaan potta vessassa ylös niin, että sitä ei saa edes leikkeihin. Ehkä kielletty asia rupee houkuttelemaan enemmän?

En halua tehdä kuitenkaan potasta inhottavaa kapistusta, johon pakotetaan. Ehkäpä täytyy itse hetkellisesti luovuttaa ja antaa Lumille vielä lisää aikaa valmistautua olemaan vaipatta.  Täytynee taas todeta, että lasten kanssa kaikki ei mene aina niinkun itse suunnittelee. Otan kuitenkin enemmän kun mielelläni vastaan keinoja, jolla pottailu saataisiin tuntumaan kivalta. Joten ei muutakun vinkkejä tulemaan, jos jollakulla vielä niitä löytyy kaiken kokeilun jälkeen! :)

- Crista -